torstai 5. helmikuuta 2015

Käsirasvavarasto

Mun piti tänään postata lakkauksia, mutta en ole millään jaksanut lakata raukka kynsiäni moneen päivään. Siispä päätin näpytellä postauksen omista käsirasvoistani, kun kuvatkin olin jo luonnoksiin saanut.

Kuvasta puuttuu OPIn Avoplex voide.

Minun on jo kauan pitänyt tehdä postausta käsirasvoistani ja hieman vertailla niitä. En ole kuitenkaan omistanut mitenkään kattavaa "kokoelmaa", joten postauksen tekeminen on vain jäänyt haaveeksi. Nykyään olen alkanut hamstraamaan eri merkkien käsirasvoja, sillä olen halunnut löytää täydellisesti kosteuttavan voiteen yö ja päivä käyttöön. 

Lemon Juice & Glycerine Käsivoide

Tämä oli ensimmäinen käsirasva ikinä, jonka ostin.. Näitä purkkeja on mennyt jo varmaan nelisen kappaletta. Tämä rasva on koostumukseltaan geelimäistä ja paksua. Tuoksu on ihanan sitruunainen. Kosteuttaa hyvin ja imeytyy ihan suhteellisen nopeasti. Päivisin en tätä kyllä enää käytä, kun löytyy noita nopeamminkin imeytyviä. En muista tämän tarkkaa hintaa, sillä viime ostosta on tosissaan jo jokunen tovi. Hinta pyörii kuitenkin 2-4 euron välillä.

Vaseline

Todella juoksevaa käsirasvaa! Tämä imeytyy käsiin nopeasti. Lupaa vahvistaa kynsiä, mutta itse en ole huomannut mitään. Tosin tämä ei ole niin kovassa käytössä kuin muut rasvat. Jos tämä olisi hieman kätevämmässä pakkauksessa, niin tulisi varmasti käytettyä useammin. Hintaa tällä oli muistaakseni noin 3e.

Cien SOS

Nämä Lidlin käsirasvat on hinta-laatu suhteeltaan todella hyviä! Tämä edullinen, alle kahden euron käsivoide on tarkoitettu erittäin kuivalle ja lohkeilevalle iholle. Vaikka minun käteni eivät olekaan mitenkään erityisen kuivat, niin käytän tätä silti. Tämä on siis mulla käytössä vain öisin puuvillahanskojen kanssa. Rasva on paksua ja geelimäistä ja imeytyy hitaasti. Mulla on aamuisin aina ihanan pehmoiset kädet tämän rasvan ansiosta.


Cien Hydro

Toinen Lidlistä ostettu käsirasva sisältää manteliöljyä ja sheavoita. Tämän tuoksu on myös todella ihana ja onkin mulla päivittäisessä käytössä. Imeytyy nopeasti ja on pitkäkestoisen. Ihanan pehmoiset kädet jää tämän rasvan jäljiltä. <3 Jos en väärin muista, niin tämäkin on alle 2e?

OPI Avojuice

Tässä rasvassa on ihan mielettömän hyvä tuoksu! Ihan ehdoton lemppari käsivoidevarastoissani. Tätä mä yleensä käytän päivisin, koska se kuivuu niin nopeasti, eikä jätä käsiä tahmaisiksi. Tätä kun käyttää, niin tekisi mieli syödä omat kädet! :D Tällä on kyllä niin kova hinta (yli 20e), että tuskin tulee ostettua lisää. Harmi sinällään, mä niin tykkään tästä!


Essence Cherry & Coconut

Kirsikan ja kookoksen tuoksuinen paksu rasva. Tuoksu on kyllä omaan makuuni todella ällöttävä, mutta ainakin tällä saa pehmoiset kädet! Hintakin on alle kaksi euroa, eli ei paljoa päätä huimaa. Näitä Essencen rasvoja tilatessani, ajattelin rakastuvani tuoksuun, mutta toisin kävi. Kyllähän näitä tulee silti käytettyä.

Essence Kiwi-Dark Chocolate

 Toinen Essencen ällömakea tuoksurasva, Kiivi-tummasuklaa. Samanlainen rasva kuin tuo edellinenkin. Tuoksu ei todellakaan ole tämän voiteen parhaita puolia, mutta kosteuttaa käsiä hyvin. Tälläkin on hintaa vain 2 euroa. Mulla on vähän ristiriitainen mielipide tämän tuoksusta - toisaalta oksettaa, mutta toisaalta tekisi mieli maistaa.. :D 


OPI Avoplex

Tähän voisin vain spämmätä hirveästi sydämiä, mutta säästän teidät siltä - tällä kertaa. :D Tästä käsivoiteesta on tullut mulle luottotuote. Todella kosteuttava ja nopeasti imeytyvä, puhumattakaan jumalaisesta tuoksusta! Tuoksuisipa mun koko koti tältä.. Voide lupaa kosteuttaa käsien lisäksi myös kynsinauhoja, ja on kyllä toiminut ainakin itselläni. Yritän kauheasti säästellä tätä voidetta, sillä se alkaa uhkaavasti loppua.. 20e hinta ei kauheasti houkuttele ostamaan uutta putelia, mutta tämän kohdalla asiaa voisin jopa harkita.

Näistä voiteista mun lemppareitani ovat Cien SOS - yökäytössä, OPIn Avoplex ja Avojuice, joita käytän päivittäin. Voin hyvin suositella noita rasvoja myös teille! :)

Oliko tästä postauksesta mitään hyötyä? Löytyykö teiltä samoja käsivoiteita tai jopa samoja lemppareita? :)

15 kommenttia:

  1. Mä en oo mitään näistä rasvoista kokeillut , joten oli hyödyllinen postaus :) Noita Opin tuotteita olis mahtava päästä testaan ja oonkin miettinyt tilaavani sellaisia minipulloja eri tuoksuina.

    Mä ennen käytin käsirasvana (ja kaikkena muunakin) Nivean soft creamia joka oli kyllä.hyvä perusvoide. Nyt mulla on pari Oriflamen putelia ja molemmista kyllä tykkään. Essencellä oli tosi hyvää käsirasvaa joku sellanen 2 in 1 oranssiinkelta-valkoinen tuubi. Tuoksu ihan karkilta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että oli apua! :) Ne minit onkin ihan kohtuullisen hintaisia, tekisi itselläkin mieli kokeilla eri tuoksuja!

      Niveaa käytän itsekin, en tosin käsille. Essencen rasvat taitaa kaikki olla hajustettuja, mutta joku miedompi olisi kiva :)

      Poista
  2. Itelläni on tuo vaselinen rasva ollut käytössä ja oon tykänny ihan hirveesti kun kärsin todella kuivista kynsinauhoista niin tuota kun päivän mittaan lisäilee käsiin kun kuivuvat niin eipä enää repsottelekkaan kynsinauhat eikä tarvitse päivittäin uittaa öljyssä ! :) mut todella kiva postaus, josko noita muitakin uskaltautuisin kokeilemaan kun niin nopeasti löysin kuitenkin itselleni toimivan niin hirveästi ole testaillut erinäisiä :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että sulla on siitä kokemusta! Voisin ottaa itsellekin sen päivittäiseen käyttöön, koska kynsinauhat kuivuu mullakin todella herkästi ja lähtee repsottamaan, ellei rasvapurkki ole koko ajan käytössä.

      Kiva että tykkäät! Uusia voiteita on aina kiva kokeilla! :)

      Poista
  3. Mulla on kans pari pulloa mennyt tuota lemon juice & glycerine-voidetta. enempi päiväkäyttöön on jäänyt se kevytversio samasta tuotteesta, pumppupullo ihan näppärä. Minipullo löytyy avojuice jasmine-voidetta, siinäkin on tosi ihana tuoksu! Bodyshopin pink grapefruit-käsivoide on kans yksi mistä tykkään :)

    Kaikkein eniten taitaa silti mennä dermosilin rasvoja, niitä on useampi erilainen käytössä, yleensä hajustamattomia.. Semmonen iso puolen litran perusvoidepönikkä, koko vartalo mutta kädetkin kyllä tykkää, oisko viides menossa, ja merkin extra voide on varsinainen tehohoito, sekin nyt on koko vartalolle mutta kuitenkin. Ja paksuin voide ikinä. Kuivat kantapäätkin pehmenee, pitäs muistaa hommata nyt puuvillahanskat taas et sais kädetkin tehohoidon. Koira silppus edellisen parin kun tuoksui vissiin se rasva hyvälle mitä olin käyttäny.. :D

    Voisinpa minäkin kaivella kaikki purkit ja purnukat esiin ja näpytellä vähän täytetekstiä blogiin :D (kauhee matkija :D )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinpa? Siis voin tietenkin. olipas hölmösti kirjoitettu ;D
      Taidan minäkin kirjoittaa samasta aiheesta, oli siis ajatus tuon lauseen takana.

      Poista
    2. No sultahan löytyy rutkasti lemppareita! :D Sun kyllä kannattaa tehdä oma postaus, jos kerta rasvojakin löytyy montaa eri sorttia! Minäkin mielelläni lukisin toisten kokemuksista, saattaisi löytyä itsellekin uusia voidehimotuksia! :D

      Poista
  4. Kiva postaus! :) Tuo Cienin punavalkoinen puteli löytyy multakin nimenomaan yökäytöstä puuvillahanskojen kanssa :D Ostin joskus kauppareissulla kun kaikki käsirasvat oli kummallisesti kadonneet jonnekin, ja sitten se jäikin vakituiseen käyttöön, ollut varmaan lähemmäs vuoden jo! :D Noita Essencejäkin löytyy, ja kiivi-tummasuklaa on mielestäni tuoksultaan ihana, mutta tuo kirsikka-kookos on todella tukehduttavan hajuinen :D Tuoksu sinällään on ihan kiva, mutta aivan liian voimakas!

    Lisäksi käytössä kolmaskin Essence, vanilia-kaneli ja yksi Virosta ensiavuksi ostettu (merkkiäenmuista) kamomillan tuoksuinen ihana rasva. BodyShopilta mulla on ollut hamppurasva aikaisemmin yökäytössä muuten, ja sekin oli ihan huippu, pitäisi varmaan ostaa lisää sitä. Opin rasvoja en ole raaskinut testata, mutta nyt jäi tuo Avoplex kutkuttelemaan, että pitäisikö se hankkia :)

    VastaaPoista
  5. http://www.nordicfeel.fi/meikit/kynnet/opi-avoplex-23282?gclid=CKKn39DMysMCFcHTcgod6GQAPA Tuolla on muuten 11,50 tuo Avoplex :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samiksii!! :D Mä oon käyttänyt sitä vasta alle puolivuotta öisin, mutta en oo siltikään törmännyt parempaan yövoiteeseen!

      Nämä Essencen käsivoiteet on tosissaan aika voimakkaan tuoksuisia, miedompikin kelpaisi.. Suosittelen kyllä tuota Avoplexia ainakin kokeiluun, mä tykkään siitä ihan hirmuisesti! :)

      Kiitos tosta linkistä! Nyt mä kyllä ehdottomasti raskin ostaa tätä lisää!! :)

      Poista
  6. Kiva postaus. Vois itekin tehdä jonkun tällaisen. :) Joitakin samoja rasvoja oon käyttäny mitä sulla on. Noita Opin rasvoja pitää kyllä testata ehkä seuraavaksi!
    Parhaimmaksi käsien ja kynsinauhojen kosteuttajaksi sekä hyvästi hoitavaksi oon todennu ihan tavallisen Bepanthenin. Toimii ainakin itellä TODELLA hyvin ja varsinkin silloin, kun on hirvittävän kuivat kädet niin se tekee kyllä ihmeitä käsille. Päivisin tulee sitten käytettyä monenlaista. Yves Rocherilla on hyviä käsivoiteita ja oon tykänny niistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että on mieluinen! :) Mä en ole bepanthenia koskaan käyttänyt, siitä tulee mieleen lähinnä työpaikkalääkärit ja Jopet Show! :D

      Poista
  7. Näistä rasvoista miulla on kokemusta vain Vaselinesta ja en tykännyt juuri lainkaan siitä. Taisin heittää sen menemään kun olin saanut sen puoleen väliin käytettyä :D Koostumukseen olin ihan tyytyväinen, mutta sen tuoksu (lue HAJU) oli miun nenään jotakin aivan kauheaa.
    Mutta muuten olen kyllä melkoinen rasvaharakka, jos näin äkkiseltään lasken niin miulla taitaa olla parisen kymmentä käsirasvaputelia xDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haju?? :D Mä en oo niin edes kiinnittänyt sen tuoksuun huomiota, vaikka yleensä rasvat valikoin tuoksun perusteella.. :D

      Huh! Ethän sä koskaan kerkeä niitä käyttämään loppuun! :D

      Poista