maanantai 30. kesäkuuta 2014

Holokaaret

Piti taas päästä tekemään leimadecaleja, niitä on oikeasti ihan huippu kivaa tehdä! :) Tosissaan kokeilin näiden leimadecalien tekemistä ensimmäisen kerran n. kuukausi sitten, niihin lakkauksiin pääset tästä.
Olin odottanut näiden tekemistä jo tovin kun tehtiin kimppatilaus MoYoulle vähän aikaa sitten. Harmikseni kuviot olivat hieman liian pienet minun kynsilleni, mutta onneksi leimoja voi aina venyttää. 

Keskisormeen ja nimettömään lakkasin kaksi kerrosta Color Club - Over the moon lakkaa, joiden päälle kiinnitin leimadecalit. Niiden värittämiseen käytin juuri tuota edellä mainittua lakkaa sekä saman merkin Eternal Beautya. Näiden ympärille sitten lähdin rakentelemaan skitteletteä.

En millään meinannut keksiä muihin kynsiin sopivia lakkoja, kunnes ajattelin ettei niiden välttämättä tarvitse olla ihan mätsäävät. Niinpä kaivelin lakkalaatikosta Essie - Hors d'oeuvres sekä Cadillacquer - It's going to happen again.
Pikkurillissä on kolme kerrosta Horsia, tämä on edelleen yksi lempi glitterlakoistani. Peittävä ja niin kimalteleva! <3
Etusormeen ja peukaloon lakkasin kaksi kerrosta IGTHA:ta. Täydellinen lakka, piste. Levitys onnistuu täydellisesti eikä kynsinauhoja tarvinnut siistiä. 




Kuten näette, oikean käden kynsiin nuo leimat eivät ihan sopineet, useista venytys kokeiluista huolimatta.. :D


Cadillacquer - It's Going To Happen Again | Essie - Hors d'oeuvres | Color Club - Eternal beauty & Over the moon


Valitettavasti aurinko ei näyttäytynyt ollenkaan näiden lakkausten ollessa kynsillä, joten holot eivät päässeet oikeuksiinsa. Näyttivät onneksi näteiltä ilman ihanaa aurinkoakin. :)

Huomasinpas myös että tämä on blogin sadas postaus, huh! :)

lauantai 28. kesäkuuta 2014

It's all Sand Tropez's fault

Heippa! :)
Mieleni teki tällä kertaa jotain yksinkertaista lakkausta. Halusin myöskin kynsille sellaisia lakkoja joita ei ole tullut vielä käytettyä. Niimpä lakkauksiin pääsi mukaan Essie - Sand Tropez sekä kauan unohduksissa ollut OPI - It's all San Andreas's Fault, joka on ollut syksystä asti lakkalaatikossa odottamassa vuoroaan. Nudea ja ruskeaa tulee harvemmin käytettyä mutta mun mielestä nämä kaksi toimivat täydellisesti yhdessä. Lakkauksesta tuli näyttävä mutta sopivan yksinkertainen.

Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta Sand Tropezia. Mä olin hämilläni, ihan oikeasti! Lakka peitti jo yhdellä kerroksella!! mutta pistin muodon vuoksi kaksi. Ilmakupliakaan ei esiintynyt, ei yhden yhtä! Tämän sävykin on niin jumalaisen kaunis ettei ole todellista. <3 Ylistyksen sanoja sinulle, ihana Tropez! Tämä onkin yksi niistä Essien lakoista jotka ei tuota mulle pettymystä.

Ohuiden suorien kynsivinyyleiden avulla tein lakkauksiin ranskisrajat ihanaisella San Andreaksella. Suklainen hiekkalakka ilman mitään ylimääräistä höttöä. Yksi kerros riitti peittämään alla olevan lakan. Näistä lakkauksista tulikin mieleen maailman paras suklaa, Fazerin Biscuit Crisps.

Halusin jättää koristelut minimiin ja lisäsin vain kahdet kultaiset, pyöreät niitit kynsien tyveen.




Minä pidin kovasti näistä suklaaunelmista, ruskeaa on ehdottomasti saatava useammin kynsille. :)

Mies kävi muuten eilen ikeassa ostoksilla ja toi mulle kauan vinkumani helmerin, jehuu! Nyt pääsee rakkaat lakkani järjestykseen ja voin heittää rasittavat kenkälaatikot pois, kunhan vain saadaan tuo koottua!! :)

torstai 26. kesäkuuta 2014

Kuivakukkia

Sain valita Born Pretty Storelta myöskin toisen kynsisälän ja koska en ollut koskaan tälläisiä kokeillut, otin kuivakukkia. Näitä en olisi varmaan koskaan itse ostanut ellen olisi saanut testiin.



Ja voi pirskele että nämä oli vaikeita! Päädyin laittamaan kukkia vain yhteen kynteen (jonka sain kiinni melkein kokonaisena). Mulla oli vaikka mitä suunnitelmia näiden kuivakukkien varalle mutta mikään kokeilemani ei onnistunut. Suunnitelmissa oli mm. tehdä kynsien tyviin kaaren muodossa kukkaköynnöksiä, puolikkaita kukkia ja kukkamaljakko. No eihän noita kukkia niin vain puolitetakkaan. Vaikka yritin hellävaraisesti pinsettien avulla irroittaa kukasta yksittäisiä lehtiä tai puolittaa kukan saksilla, ne aina vaan mureni.. Murr! :( Niimpä mä sitten pienen hermoromahduksen jälkeen lätkäisin vain yhden kuivakukan nimettömään, se saa kelvata.. Muuten kiinnitys sujui suhteellisen helposti. Yksi kerros päällyslakkaa, tässä tapauksessa pikakuivattajaa, jonka jälkeen kiinnitin kukan varovaisesti pinsettien avulla. Onhan nämä kukat todella kauniita mutta ei ehkä niinkään käytännöllisiä. Harmi.. En laittanut kukkien päälle päällyslakkaa, jonka seurauksena ne olivat yön aikana ropisseet pois.
Noin kuukauden päästä pidän blogissa pienen arvonnan ja ajattelin pistää nuo loput kukkapurkit samaan pakettiin. :)

Mutta jos joku kuitenkin haluaa mahdollisesti menettää hermonsa näiden kanssa, -->tästä<-- pääset niitä tutkailemaan.


Nimettömässä on yksi kerros Liquid Leatheria. Muissa kynsissä kolme kerrosta Essie - Style Hunter lakkaa, joka on oikea pain in my ass. Sain juuri ja juuri peittävän tuloksen kolmannella kerroksella ja lakka kupliintui ihan törkeästi. Miten voi olla mahdollista että mun seitsemästä Essien lakasta viisi on täyttä kuraa...Voi hyvää päivää.. Ja mua oikeasti harmittaa koska tuo on niin kauniin värinen.






Argh.. Mä tarvitsen kunnon lamput lightboxiin, taitaa olla viikonloppuna pakko lähteä ostoksille.. 


Oletteko te ikinä kokeilleet kuivakukkia? :)

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Ruusutarhassa

Sain siis Born Pretty Storelta testattavaksi pari juttua. Ensimmäisenä näistä esittelen ihanat ruusudecalit!
Mulla ei ollut ennestään kovinkaan montaa arkkia kukkadecaleita, eikä ruusudecaleja ei ollenkaan, joten oli aika selvää kun näin nämä ruusut BPS sivulla, että haluan ne testiin. Onneksi pakettia ei tarvinnut kauaa odotella.



Värilakaksi valitsin kauniin Essien vaaleanpunaisen ihanuuden, No Baggage Please. Lakkaa on kynsillä kolme kerrosta. Peittävyys ei ole tässä lakassa ihan paras ominaisuus, neljännelle kerrokselle olisi nimittäin ollut tarvetta. Muuten kaikki sujui vaivattomasti, levittyy mainiosti ja kuivuu nopeasti.

Tiesin aikalailla tarkkaan miten koristelen lakkaukset, joten se ei aiheuttanut ylimääräistä päänvaivaa.. :D
Leimasin ristikkokuvia Pueenin laatasta 54 käyttäen Konadin valkoista leimauslakkaa. 
Lisäksi lisäsin kynsien tyveen ruusudecalit. Nämä kaverit olivat todella helppoja tapauksia! Harvemmin mun kohdalle kylläkään sattuu niitä huonompi laatuisia, mutta oli oikeasti mukavaa kun näiden kanssa ei tarvinnut tapella. Näitä pystyi myös siirtelemään kynnellä huolettomasti ennen lopullisen paikan päättämistä.
Tästä pääset katselemaan näitä siirtokuvia. :)




Täältä löydätte myös BPS:n uusia waterdecaleja!
Linkkien klikkailu ei hyödytä minua millään tavalla. :)


Bloggeri sekoilee pahasti. Aina kirjautuessani sisään, näen vain uusimman postauksen lukulistallani. Älkää siis ihmetelkö jos en ole jättänyt blogeihinne jälkiä käynnistäni, en luultavasti ole nähnyt niitä..


Loppuun vielä Born Pretty Storen alennuskoodi lukijoilleni. 10 käyttökerran jälkeen BPS tarjoaa teille arvonnan! :)


sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Matattua glitteriä

Oikea käsi pääsee jatkossa joksikin aikaa kuvattavaksi sillä vasemman käden kynnet eivät ole edustuskelpoiset. Kyllä, sieltä katkesi taas yksi pirulainen jonka seurauksena viilasit kynnet vielä lyhyemmiksi kuin viime kerralla. Potuttaa..

Kuitenkin, uutukaisia oli pakko saada heti kynsille. Tai oikeastaan yksi lakka suorastaan huusi nimeäni.
Tuo ihanuus on Different Dimension - Reach For The Sky!. En ollut koskaan kuullut tästäkään lakkamerkistä, mutta pienen googlettelun jälkeen löysin tästä hieman tietoa. Different Dimension on siis indie lakkamerkki ja tämä kyseinen on Toy Story -elokuvasta inspiroiduttu lakka. Näitä Toy Story lakkoja on mututietojeni mukaan kaksi kappaletta, tämä minun joka edustaa Woodya, ja toinen Buzz Ligfhtyearia. Olisin siis enemmän kuin iloinen jos saisin käsiini vielä tuon Buzzin, Toy Story kun oli lapsuuden yksi lemppari elokuva. :)


Nimettömään ja keskisormeen lakkasin kolme kerrosta RFTS:ta. Lakkaaminen sujui huolettomasti ja kuivumisaika oli todella nopea! Tämä oli jopa helppo siistiä pois kynsinauhoilta. Ihanaihanaihana! <3

Peukkussa ja etusormessa kaksi kerrosta OPI - I Just Can't Cope-acabanaa. Tästä ei ole mitään sanottavaa, kaikki on jo ylistänyt acabanaa maasta taivaisiin! :D
Pikkurilliin lakkasin kaksi kerrosta Ciate - Boudoir lakkaa. Herkullisen värinen, levittyy mainiosti eikä muutenkaan mitään ongelmia ilmennyt! Etusormen niitit väritin juuri tuolla lakalla.
Lopuksi vielä mattasin kaikki kynnet.




Lopputulos miellytti itseäni, mutten silti näitä paria päivää pidempään jaksanut katsella.. :D
Mutta tosiaan, jos joltain löytyy Different Dimension - To Infinity And Beyond lakka ja haluaisi luopua siitä, niin pistä mulle kommenttia, minä ostan pois! :D

Haluaisin blogiin myös uuden bannerin koska tuo vanha kirvelee jo silmiä.. :D Ehdotuksia saa siis heitellä, mutta jos joku on taitava käsistään ja mielikuvitukseltaan ja haluaisi ehkä minulle sellaisen tehdä pientä korvausta vastaan niin kommenttia vaan! :)

perjantai 20. kesäkuuta 2014

Lampaat karkkipilvissä

Heippa ihanaiset! Halusin kokeilla liukuväriä kolmella eri värillä joten sellaiset oli toteutettava. Lakoiksi valitsin kolme ihanaa kesäistä väriä. I Just Can't Cope-acabana, You're Such a Budapest ja Kiss Me I'm Brazilian
Lakkasin pohjalle kaksi kerrosta China Glaze - White on White lakkaa, jota on tullut käytettyä vähän turhankin usein. :D Valkoinen ei petä koskaan, oli se sitten alla taikka lakkausten päävärinä.
Leikkasin meikkisienistä sopivan kokoisia paloja, kostutin niitä vähän lämpimällä vedellä ja lisäsin niihin kolmea eri lakkaa ympyränmuotoisesti. Sitten vain tuputtelin niitä kerran kynnelle. Toinen tuputtelukerta olisi varmasti ollut tarpeen mutta pelkäsin siten pilaavani koko liu'un. Kuvissa liuku näyttää hieman haaleammalta kuin luonnossa.


Koristeluiden kanssa minulla oli hieman vaikeuksia. En millään osannut päättää minkälaiset koristelut lakkauksiin sopisi. Onneksi löysin decal kansiostani ylisöpöjä lammaskuvia jotka olin ihan täysin jättänyt unholaan. Niitä sitten kiinnitin jokaiseen kynteen erilaisen. Nämä decalit olivat muuten todella helppokäyttöisiä, sai liikutella ihan vapaasti eikä tarttunut heti kynteen kiinni.



Pitäisiköhän seuraavaksi keksiä jotain vähän räväkämpää? :p

torstai 19. kesäkuuta 2014

Random

Kuten otsikko jo kertoo, nämä lakkaukset olivat vähän randomisti tehdyt. En tiennyt yhtään mitä olin tekemässä ja lakan valintakin oli todella vaikeaa.. Halusin kuitenkin päästä kokeilemaan muitakin Color Clubin Safari Garden kokoelman lakkoja koska ne vaan on niin upeita! Pitkän mietinnän jälkeen nappasin kätösiini Lion's Den lakan.

Kuparinsävyiset lakat eivät ole koskaan oikein innostaneet minua mutta tämän lakan myötä olen aivan myyty. Sävy on todella kaunis ja lakassa on runsaasti shimmeriä. Kaikessa loistossaan tämä lakka ei kuviin välity, sillä menin peittämään sen mustilla leimoilla.. :D


Lakkaa on siis kynsillä kaksi kerrosta. Helppo kaveri, levittäminen sujui vaivatta ja kuivuikin vielä nopeasti. Päälle laitoin kerroksen pikakuivattajaa leimojen takia. Leimat ovat Pueenin laatasta 63 ja lakkana toimi Konadin musta erikoislakka.


Kynsinauhoilta en millään saanut irti tuota mustaa leimauslakkaa, jäi kyllä niin tiukasti kiinni että huh..


Onko teillä jotain inhokki sävyä jota ette missään nimessä haluaisi kynsille?

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kynsibloggaajien miitti 14.6.2014

Edellisessä postauksessa näittekin minun miittikynteni ja nyt kun olen kaikki kuvat saanut ladattua (ja omat muokattua), on aika päästää teidätkin fiilistelemään!

Viveka, Suvi ja Hanna oli koristellut paikan niin nätisti ja tuli oikein tervetullut olo astuessamme miittipaikalle sisään.

Meitähän oli paikalla kaikenkaikkiaan 22 kynsihöperöä. Ihanaa oli nähdä bloggareita joita olen fanittanut jo kuukausi tolkulla. :)


Alkuun saimme koristella omat nimilaput ja juoda alkumaljat. Esittelyvaiheessa mulla meinasi tulla pupu pöksyyn, en nimittäin kuvitellut että oman blogin ääneen lausuminen voisi olla niin tuskallista... :D Siinä vaiheessa tuli mieleen, että miksi pitikin nimetä blogi englanniksi. No, nämä on näitä. :D


Miitissä oli ihan MIELETTÖMIÄ herkkuja tarjolla! Oli suolaista piirakkaa, dippejä ja kaikkea ihanaa pientä naposteltavaa. :) Jos olisin ollut yksin, olisin varmasti mässännyt kaiken ihan itse, muahah. :D



Tarjolla oli myöskin todella herkullista kakkua jonka oli miittiin suunnitellut Marsispossu. Kakun täyte oli herkullista mutta ei olisi haitannut jos kakku olisi ollut pelkkää sokerimassaa! :D Minä en itse henkilökohtaisesti yleensä pidä marsipaani/sokerimassa kuorrutteista kakuissa tai muissakaan leivonnaisissa, mutta tämän kakun päällinen oli jotain niin taivaallista! 


 Viveka aloittelemassa kakkua. :)

 Ihana herkkupöytä jonka äärellä olisin voinut viettää tovin jos toisenkin. :p


Pelkkää herkuttelua ei koko päivä ollut, vaan oli meillä tietovisailuakin! Meidän tiimille (Brunetit) kysymykset olivat vissiin hiukan vaikeita koska sijoituttiin viimeisiksi. :D Ainakin mulle kysymykset oli vaikeita ja tiesin vain yhden varmaksi.. :D

Miracle, Shiny, Anniina & minä!

 Alkuillasta saatiin goodiebagit, OPIn seinäkalenterit sekä Cloettan TV Mix Comedy karkkipussit.


Tykkäsin omasta goodiebagista todella paljon ja kaikki oli mieleisiä! Yhtäkään näistä lakoista multa ei vielä löytynyt joten jokainen pääsee varmasti käyttöön. :)

Kauneudenkauppa.fi:ltä saatiin OPIn lakat; Minnie Style ja Super Bass Shatter, OPIn seinäkalenteri sekä viila. Mä oon tuota seinäkalenteria himoinnut jo vaikka kuinka kauan, harmi vaan että sain sen näin myöhään, onhan tässä jo puolet vuodesta kerennyt kulua. :D Minnie Style oli myöskin mieluinen yllätys ja pääseekin varmaan lähiaikoina lakkauksiin mukaan! Crackle lakkoja mä en ole koskaan kokeillut, ja vaikka näitä ei kynsihöperöiden piireissä kauheasti rakasteta, innolla ajattelin silti kokeilla.

http://www.nailcity.fi/ Saatiin Zoyan lakat, yhdet kullekin. Mulle osui Sailor-niminen ihanuus. Tämä on mun ensimmäinen Zoyan lakka joten voitte kuvitella että olin tästä todella onnellinen! Täytyy myöntää että olin hieman kateudesta vihreä kun muutama bloggaaja sai Zoyan Pixie Dust kokoelmasta Vega-lakan. :D Se on niin mahtava lakka että pitänee se itselläkin joskus kotiuttaa. :p

Consult Lady sponsoroi meille yhdet China Glazen kynsilakat (Minulle osui ihana In the Lime, neon lakka!<3 ) sekä Body Drench Sun Splashed Mango kosteuttavan voiteen. Saimme myös kokeilla Consult Ladyn Lumoava Lady- suolakuorintaa. Itse en kokeillut sitä ollenkaan kun mulla oli kynsissä rusetit, jotka olisi varmasti tippuneet kuorinnan yhteydessä pois. :/

Goodiebagissa oli myös yksi Essien lakka, sekä Lorealin tai Maybellinen lakka. Itse sain Lorealin Jeans Effect - lakan, joka vaikuttaa todella mielenkiintoiselta! Lakka näyttää pullossa ihan tavalliselta, mutta jättää tekstuuripinnan. En malta odottaa että pääsen tätä kokeilemaan! Essien lakka oli nimeltään Style Hunter. Todella herkullinen väri ja mikä parasta, tämä on varustettu suomi sudilla.



Päästiin myöskin kirppistelemään eli kaivelemaan toisten tuomia myytäviä lakkoja. Itse en tuonut ollenkaan myytäviä sillä minun on todella vaikea luopua omista vähäisistä ihanuuksista. Totta puhuen, olisi multa varmasti muutama lakka myytäväksi irronnut, mutta ajatuskin niiden luopumisesta tuntui pahalta.. :D


Kuusi uutta murua mä sitten loppujen lopuksi kotiutin;

Color Club - New Bohemian
OPI - Lincoln Park After Dark
China Glaze - White on White
Different Dimension - Reach For the Sky!
Ciate - Serendipity
Ciate mini - Boudoir

Onneksi rahaa ei palanut kun vain sen 20e jonka olin kirppistelyä varten varannut. :)



Ihanan miitin yksi mielenkiintoisimmista jutuista oli ehdottomasti OPIn maahantuojan, Violan, käynti paikanpäällä. Vaikka mitään en kysellytkään niin sain silti paljon vastauksia ja selvennyksiä asioihin joita olen pienessä mielessäni useasti pyöritellyt. Viola puhui muunmuuassa feikki OPIen tunnistamisesta, joka on kuulemma aika mahdotonta. Oli kyllä ihan mahtavaa kuunnella alan ammattilaista!





Kaikkien kynsihörhöjen kynnet! <3


Päivä oli siis aivan huippu! Sain tutustua niiin ihaniin ihmisiin. :) Olin koko päivän todella jännyttynyt vaikka luulin että se heltyisi siinä vaiheessa kun astuin miittipaikalla sisään. Olin väärässä.. :D Jännityksestä huolimatta, mukavaa oli! <3 Kiitoksia siis kovasti järjestäjille (Viveka, Suvi & Hanna) ja tietysti miitin sponsoreille;



Kaikki kuvat on ottanut Tanja Karthaus / paitsi ne joissa on minun vesileima. :)

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Miittikynnet

Tosissaan, olin lauantaina ensimmäisessä kynsibloggaajien miitissä, josta laitan myöhemmin postauksen kun saan kaikki tarpeelliset kuvan kasaan. :) Itsehän en kuvia räpsinyt, paitsi kakusta, koska mun puhelimella saa tosi huonoja kuvia, paitsi lightboxissa.. :D Mutta esittelen nyt nämä lakkaukset jotka tein mekkoon mätsääviksi. :)

Aloitin kynsien lakkaamisen joskus 9-10 aikaan perjantai iltana ja voitte varmasti uskoa että ihan ajoissa en päässyt nukkumaan. Kello oli jo kolme yöllä kun pääsin petiin asti.
Olin ostanut miittiä varten mekon jo pari viikkoa aikaisemmin mutta MITÄÄN, ei siis mitään suunnitelmia ollut kynsien varalle. Lähde siinä sitten muutenkin jännittyneenä ja väsyneenä värkkäämään jotain viisasta.. :D

@ Tanja Karthaus
Pohjalle lakkasin kaksi kerrosta China Glaze - White Out lakkaa. Onneksi muistin, että olin juuri ostanut facen kirpparilta Pueenin leimauslaatan jossa oli tuollaisia ihania kiekurakuvioita. Leimauslakkana toimi Seche - Dives In Head First lakka, joka on oikeasti todella mainio juuri tuohon tarkoitukseen. Kuvioiden päälle värittelin ohuella siveltimellä jumalaisen kaunista OPI - Sing In Color lakkaa.
Aksenttikynnet tein vasta seuraavana päivänä 20 minuuttia ennen lähtöä.. :D Kaksi helppoa kerrosta OPI - 4 In The Morning, joka jättää ihanan satiinisen pinnan. Vielä valkoiset rusetit pikakuivattajalla kiinni ja tadaa, miittikynnet olivat valmiit.



Jäi muuten mainitsematta, että nämä kynnet oli vasta toiset onnistuneet lakkauksen silloin perjantaina.. Aluksi oli siis tarkoitus tehdä aivan toisenlaiset mutta toteutus pissi. Sen takia olinkin vasta kolmelta valmis.. :D

Joka tapauksessa, itse pidin näistä todella paljon ja sopivat mekkoonkin vielä vallan mainiosti. :)

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ruudun takana

Monesti on pyydetty että tekisin itsestäni isomman esittelyn ja koska mulla on nyt tässä n. tunti aikaa kirjoitella sillä aikaa kun tyttö nukkuu päiväunia, päätin tarttua härkää sarvista ja kertoa kaiken oleellisen itsestäni.

Kuka minä sitten olen? 




Omasta näkökulmastani olen.. Tälläinen kuin olen.. Elämän kolhima ja kaikenlaista kokenut nuoreen ikääni nähden.
Elin 16-vuotiaana aika huoletonta elämää vaikka alkoholi ja kavereiden kanssa rellestäminen ei kuulunut elämääni miltei ollenkaan. Pari kuukautta ennen 17-vuotis synttäreitäni sain tietää olevani raskaana. Se oli aikamoinen shokki minulle. Abortti ei käynyt mielessäni ikinä, eikä se ollut edes vaihtoehto. Niin sitä sitten ruvettiin valmistautumaan vanhemmiksi poikaystäväni kanssa. Odotusaika oli vaikeaa aikaa ja kaikenlaiset tunteen pyörivät ajatuksissani. Joulukuussa 2011 meille syntyikin tuo ihana tytöntyllerö joka tätänykyä onkin jo 2,5-vuotias. Päivääkään en vaihtaisi pois vaikka vaikeita hetkiä noihin pariin vuoteen on kuulunutkin. 
Ehkä juuri lapsen myötä olen tänäpäivänä sellainen kuin olen. Vastuuntuntoinen, tottakai.

Menipä syvälliseksi.. :D


Viimevuoden syyskuussa uppouiduin täysin kynsilakkojen maailmaan ja kynsien koristeluihin. Sitä ennen käsien/kynsien hoito ei käynyt mielessänikään ja jos joskus harvoin lakkasin kynsiäni, niin lakkasin ne punaisella lakalla. Muun värisiä lakkoja en muista koskaan omistaneeni.
Olen myöskin aina pureskellut kynsiäni mutta se touhu loppui kokonaan hurahdettuani kynsitaiteeseen. Myöskin muut huonot tavat jäivät pois, mm. kynsilakkojen ja kynsinauhojen repiminen.
Kynsilakkakokoelmakin on kasvanut siitä maximissaan kolmesta lakasta n. 150+/- lakkaan.

Kynsien lakkaamisesta on tullut mulle todella tärkeää. Lakkaan kynteni aina iltaisin kun lapsi nukkuu, se aika on mulle sitä omaa aikaa jota varmasti jokainen äiti tarvitsee. Muutama tunti illassa omien puuhien parissa tekee todella hyvää itsekullekkin.
Rakastan myöskin laulamista! Mä laulan aina ja kaikkialla. Surullisena ja iloisena. Laulamisen kautta saan purettua tunteita, pahaa oloa ja onnellisuutta.

Olen myös todella ujo. Jos tutustun uusiin ihmisiin niin yleensä mulla menee tovi ennekuin pystyn puhumaan normaalisti. Joidenkin kanssa tosin tulen toimeen heti ensinäkemältä. Kuitenkin olen yleensä iloinen ja yritän aina hymyillä niin paljon kuin voin. :)

Jos jäi vielä kysyttävää tai haluaisitte tietää lisää, laittakaa ihmeessä kommenttia. :)